Yksityisyys luovutetaan kasvottomille

Yksityisyyttä on nyt huomattavasti vähemmän kuin muutama vuosikymmen sitten. Suomalaisista on kattavat rekisterit, joissa kuvaillaan koulutushistoria, sairaudet ja niiden hoito, omaisuus, sukulaisuussuhteet, uskonto, sosioekonominen asema, kulutustottumukset ja monia muita yksityiskohtia. Näitä tietoja käytetään sosiaali- ja terveysetujen tasapuolisempaan jakamiseen, yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämiseen ja kohdistetumpaan asiakaspalveluun. Ihmisistä on muodostettu tietokantoihin tietoprofiili, jonka perusteella henkilöä voidaan arvioida ilman, että häntä tarvitsee henkilökohtaisesti tuntea. Ei ole myöskään syytä olettaa, että tämän tietoprofiilin kasvattaminen tulisi vähenemään seuraavien vuosien aikana. On tärkeää pohtia, millaisia seuraamuksia yksityisyyden vähenemisellä on.

Kirjassaan Valvonta tietoyhteiskunnassa tietosuojavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Risto Heinonen ja lainsäädäntöneuvos Ilari Hannula käsittelevät valvontaa ja yksityisyyttä. Kirjassa pyritään neutraaliin näkökulmaan, jossa pohditaan valvonnan kehityssuuntaa sekä valvonnan vaikutusta ihmiseen ja yhteiskuntaan. Kirjassa nostetaan esille kaksi kamppailevaa voimaa – valvonta ja yksityisyys – joista yksityisyys on altavastaajana. Suomi esitetään maana, jossa on valvontamyönteinen ilmapiiri sekä kansainvälisesti mitattuna kattava valvontajärjestelmä. Valvojana ei ole ainoastaan valtio vaan myös työntekijöitään tarkkaileva työnantaja sekä asiakkaitaan tutkiva yritys. Suomalaiset ovat olleet valmiita joustamaan yksityisyydestään, jotta rikolliset saadaan kuriin tai ruokaostokset voidaan ostaa alennuksella. Yksityisyyden menettämisen hinta on koettu pienemmäksi kuin luopumisesta saatava hyöty.

Valvonnan ongelmana on ollut sen yksipuolisuus ja kasvottomuus. Kansalaisella on heikot mahdollisuudet tietää, kuka häntä valvoo sekä milloin ja miksi valvotaan. Tilannetta on hyvä verrata entisajan pikkukylään, jossa koko kylä saattoi tietää toistensa asiat. Naapurin tekeminen kiinnosti ja hänen asioistaan juoruttiin toisille. Yksityisyys saattoi olla vähissä, mutta näkökulma oli erilainen. Naapureita seurattiin, sillä heistä oltiin kiinnostuneita henkilöinä. Nykyaikaisessa valvonnassa tietoprofiileja kerätään, vaikka kyseistä yksilöä ei tunneta.

Itseäni huolestuttaa ajatus, että rekisteriin käsiksi pääsevä ei edelleenkään eroa luonteeltaan pikkukylän asukkaasta. Hänellä on sama uteliaisuus kuin ihmisillä yleensä. Tarkkailija tutkii todennäköisesti häntä henkilökohtaisesti kiinnostavaa yksilöä muita tarkemmin. Kattavasta tietokannasta on helppoa etsiä asianomaista nöyryyttävää aineistoa. Usein tietoprofiilien tavoitteena on tunnistaa joukosta poikkeavat yksilöt. Poliisi on kiinnostunut keräämään tutkittavasta roistoprofiilin ja vakuutusyhtiö vakuutushuijariprofiilin. Tällöin kerätään ne tiedonpalaset, jotka tukevat negatiivista profiilia. Ulkopuolelle jätetään profiilin tarkoituksenmukaisuutta heikentävät asiat. Rekisteristä voi muodostua hyvin arkaluontoinen ja negatiivinen.

Kun henkilöstä kerätään yksipuolisesti ja kasvottomasti negatiivisia profiileja, saattaa valvonta olla vieraannuttavaa ja turvattomuuden tunnetta herättävää. Asian ongelmallisuutta lisää se, että negatiivinen profiili voi levitä huolimattomuuden vuoksi ulkopuolisille. Tietojen leviämisen ongelma koskee erityisesti verkkoyrityksiä ja heidän asiakastietojaan, joiden tietovuodoista uutisoidaan säännöllisin väliajoin. Heinonen ja Hannula muistuttavat, että jos teknologian varjopuolia ja lainsäädännön rajallisuutta ei tunnisteta, seuraukset yksityisyydelle ovat tuhoisat.

Heinonen, Risto – Hannula, Ilari (1999) Valvonta tietoyhteiskunnassa. Edita, Helsinki.

Avatar
Mikko Harhanen
Business Intelligence Specialist

Kauppatieteiden maisteri, liiketoiminnan analyytikko.